Laser rangefinder on aktiivinen kaukokartoitustekniikka, joka mittaa anturin ja kohteen välisen etäisyyden anturin lähettämän laservalon (lidar) kautta. Eri havaintokohteiden mukaan teknologia voidaan jakaa kahteen tyyppiin: ilmahavaintoon ja maantunnistuksen. Ilmasta peräisin olevan laserin tarkoituksena on mitata ilmakehän fysikaalisia ja kemiallisia ominaisuuksia lähettämällä ilmaan lasersäteet ja vastaanottamalla ilmassa riippuvien hiukkasten heijastamaa kaikua. Laseretäisyysmittauksen päätarkoituksena on saada pintatietoa, kuten geologiaa, pinnanmuodostusta, maanmuodostusta ja maankäytön tilaa. Anturin lastausalustan luokituksen mukaan lasermittaus voidaan jakaa neljään luokkaan: satelliittikuormitus (satelliittikuormitus), ilma-alusten kuormaus (ilma-aluksen kuormaus), ajoneuvo (ajoneuvo) ja paikannus (kiinteäpistemittaus).
Lasermittausteknologia käynnistyi 1960-luvulla ja on ollut tärkeä osa elektronisia välineitä 1970- ja 1980-luvuilta lähtien. Lidaria käytetään yleensä Lidarin sijasta kiinaksi. 1970-luvulta lähtien monet virastot Yhdysvalloissa, mukaan lukien Air China, Yhdysvaltain kansallinen ilmailu- ja avaruushallinto, Yhdysvaltain kansallinen valtameri- ja ilmakehähallinto sekä Yhdysvaltain meteorologinen hallinto, alkoivat kehittää lasereita valtameri- ja topografisiin tutkimuksia varten. Tutka-anturi. Euroopassa lasertutkimus alkoi lähes samaan aikaan Yhdysvaltojen kanssa. Toisin kuin Yhdysvallat, ne ovat sitoutuneet satelliittialustalaserjärjestelmien kehittämiseen kiinnittäen enemmän huomiota ilmassa olevien alustojen ja niitä tukevien lidar-järjestelmien kehittämiseen ja tutkimukseen, ja ne ovat saavuttaneet huomattavaa menestystä.
1990-luvulla ilmassa kulkevan maailmanlaajuisen paikannusjärjestelmäteknologian ja kannettavien tietokonejärjestelmien kehityksen ansiosta lidar-järjestelmien vakaus ja tarkkuus ovat parantuneet huomattavasti, ja niitä on vähitellen alettu ottaa kaupalliseen käyttöön Euroopassa. Eurooppa kehittyy.
Muihin kaukokartoitusteknologioihin verrattuna lidarin tutkimus on aivan uusi ala. Lidar-datan tarkkuuden ja laadun parantaminen sekä lidar-datan sovellusteknologian rikastaminen on varsin aktiivista. Etäkartoituskuvatekniikasta poikkeava lidar-järjestelmä voi nopeasti saada kolmiulotteisen maantieteellisen koordinaattitiedot maanpinnasta ja vastaavista maaesineistä (puut, rakennukset, maanpinta jne.). ), että sen 3D-ominaisuudet täyttävät nykypäivän digitaalisen maan valtavirran tutkimustarpeet.
Lidar-antureiden jatkuvan parantamisen, maanäytteenottopisteiden tiheyden asteittaisen kasvun ja yhden laserin talteenotettavissa olevien aaltojen määrän kasvun avulla lidar-tiedot antavat runsaasti tietoa pinnan ja maan ominaisuuksista. Suodattamalla, interpoloimalla, luokittelemalla ja segmentoimalla lidarin keräämä kolmiulotteinen pintapistesarja voidaan hankkia erilaisia erittäin tarkkuudella kolmiulotteisia digitaalisia pintamalleja, ja pinnan ominaisuudet voidaan luokitella ja tunnistaa kolmiulotteisten pintaominaisuuksien, kuten puiden ja rakennusten, saavuttamiseksi. Digitaalinen jälleenrakennus voi jopa piirtää kolmiulotteisia metsä- ja kaupunkimalleja virtuaalitodellisuuden rakentamiseksi. Virtuaalitodellisuuteen perustuvalla maaominaisuuksien yksityiskohtaisemmalla analyysillä voidaan arvioida metsämaan ja sen yksittäisten kasvien parametreja, jotta voidaan toteuttaa hieno metsänviljelijöiden hoito; se voi simuloida ja analysoida kaupunkisuunnittelua, kaupunkiympäristöä ja kaupunki-ilmastoa sekä toteuttaa ääni-, valo- ja ympäristösaasteiden arvioinnin ja valvonnan.





